Suomalainen apilahunaja


Apilat (Trifolium)

Apilat (Trifolium) tuovat kotimaiseen hunajasatoon ja mehiläistarhaukseen oman lisänsä. Niitä tavataan suomessa toistakymmentä eri lajia. Alsikeapilaa ja valkoapilaa voidaan pitää meden tuotannon kannalta merkittävinä kasveina, sillä niistä mehiläiset saavat helposti nautittua runsaasti mettä. Samalla apila saa pölytyksen. Puna-apilan kukat ovat vuorostaan sen verran pitkiä että ilman kimalaisten esityötä, ei mehiläinen yllä keräämään sen mettä. Kimalainen puree kukkateriöön reiän joten mehiläisenkin on mahdollista saada siitä mettä.

Apilat ovat merkittäviä kasveja hunajan tuotannon kannalta, sillä niitä tavataan koko maassa ja ne kukkivat kesäkuusta syyskuulle. Apilahunajan väri on vaalea ja sen tuoksu on makea, kukkainen ja heinäinen.


Apilahunajasta saadaan sen luontaisten ominaisuuksien takia valmistettua voimaista ja niin pienikiteistä hunajaa että kiteitä tuskin huomaa olevan olemassakaan. Apilahunaja maistuu melko miedolle hunajalle. Sen makeus on tasapainoista ja suurimmalle osalle juuri sopivan makeaa, mikä selittää apilahunajan suosiota. Apilahunajaa kannattaa kokeilla erilaisille liharuuille, kasvislaatikossa ja kuumissa juomissa. Paahtoleivän päälle levitettynä se on taivaallista. Suosittelemme lisäämään vähintään yhden purkin apilahunajaa hunajakoriisi, sillä näin tekemällä tuet myös muita maatalouden haaroja.

Suodata ja lajittele